Rasvaimu

Rasvaimu*

 

Rasvaimu eli liposuktio (liposuction) on yksi yleisimpiä esteettisen kirurgian toimenpiteitä. Sitä kuvailtiin ensimmäisen kerran jo 1920-luvulla, ja sen suosio kasvoi merkittävästi 1970-luvulla.

Tällä menetelmällä voidaan parantaa kehon ulkomuotoa poistamalla ylimääräistä rasvakudosta/ paikalliset rasvakertymät ongelma-alueilta, joilta sitä on vaikea poistaa ruokavalion ja fyysisen rasituksen avulla. Tällä menetelmällä voi rasvan poistaa leuan alta, käsivarsien, rintojen, ylä- ja alavatsan, kylkien, lantioiden, pakaroiden, sisäreisien ja ulkoreisien seudulta, polvien ja nilkkaluun ympäriltä.

Konsultointi ennen leikkausta

Kartoitetaan potilaan odotukset ja eniten häntä häiritsevät alueet. Keskustellaan potilaan terveyden taustatiedoista ja vakituisesta lääkityksestä. Ennen leikkausta olisi hyvä saada paino haltuun.

Potilaan tarkastuksessa arvioidaan poikkeavuudet kehon sopusuhtaisista ihannemitoista, asymmetriat, selluliitti, samoin ihon laatu ja laji. Sairauskertomusta varten potilaasta otetaan valokuvia. Suunnitellaan toimenpiteen laajuus sekä haavojen (ja myöhäisempien arpien sijoittuminen).

Leikkaus

Leikkaus tehdään yleensä yleispuudutuksessa, ja se kestää 3-4 tuntia riippuen suunnitellusta poistettavasta rasvaimualueiden lukumäärästä. Toimenpiteessä imeytetään ensin potilaan kudokset erikoisliuottimella, joka sisältää muun muassa pieniä verisuonia kutistavaa ainetta ja kipulääkettä. Rasvaimu suoritetaan klassiseen tapaan ontoilla 2-6 mm:n kanyyleilla, jotka on yhdistetty rasvaimulaitteeseen.

Toipuminen

Potilas pääsee kotiin leikkauksen jälkeen muutaman tunnin kuluttua tai seuraavana aamuna riippuen leikkauksen laajuudesta.

Toipuminen on hyvin yksilöllistä. Ensimmäisinä päivinä muotoiluleikkauksen jälkeen kipulääkitys on paikallaan, koska kudosvamman seurauksena on kehittynyt turvotusta. Leikkaushaavat peitetään haavateipeillä ja laastareilla kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen aloitetaan arpien hoito. Painetekstiiliä on pidettävä imualueella 4-6 viikkoa. Ensimmäisinä viikkoina leikkauksen jälkeen tulisi välttää raskasta fyysistä rasitusta.

Mahdolliset riskit

Välittömästi leikkauksen jälkeen voi kehittyä turvotusta, tuntua epämukavalta, esiintyä nännien herkkyysmuutoksia ja verenpurkaumia. Usein voi olla asymmetriaa puolten välillä ja epätasaisuuksia. Harvemmin esiintyy tulehdusta, soluvälinesteen kertymistä imualueelle, ihon pigmentoitumista tai ihon löysyyttä. Isommassa rasvaimussa on vaarana liiallinen nesteen- ja verenhukka.

1 alue (esimerkiksi leuka), 2 aluetta (esimerkiksi molemmat olkavarret), 4 aluetta (esimerkiksi ylä- ja alavatsa, molemmat puolet) jne.

Kuvat ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen (1 viikko):

rasvaimu

rasvaimu

rasvaimu

vatsan_muotoilu_rasvaimu_rintojen_suurennus

vatsan_muotoilu_rasvaimu_rintojen_suurennus (2)

**

**

(07/2015). Tri P. Kirjanen, plastiikkakirurgian erikoislääkäri

(c) Medimatkat OY

* Esimerkit, jotkat löytyy nettisivultamme, ovat yleisiä. Operaation tulos on aina henkilökohtainen. Ole ystävällisesti yhteydessä lääkäriin, jos haluat tarkempia tietoja.

** Tämä on asiakkalta tullut suositus ja se pitää paikkansa meidän tietojen mukaan. Tiedoksi, juuri sellaista leikkauksen tulosta ei saa luvata toiselle potilaalle.